Ihmeellistä, miten nopeasti aika on kulunut - ja miten paljon tässä välissä on ehtinyt silti tapahtua. Ensimmäisen, toukokuisen näyttelyn herättämät mielikuvat eivät ole edes ehtineet haalistua, kun uudet kuvat jo ottavat paikkansa uudesta näyttelytilasta Arabialla, Kääntöpaikka-asukastilassa pe 1.8 klo 17 alkaen. Näyttely on auki koko elokuun ajan.
Kesän aikana me molemmat olemme viettäneet paljon aikaa meille merkityksellisissä paikoissa - oikeastaan kirjaimellisesti juurillamme. Hassua, miten nämä juuret tuntuvat tunkeutuvan esiin vähän joka paikasta, ihan vahingossakin. Niitä ei tarvitse maanitella. Hauskaa myös huomata, miten erilaisia kuvia toiseen näyttelyyn syntyi ensimmäiseen verrattuna!
Tällä kertaa näyttelyn avajaisten yhteydessä on mahdollisuus osallistua myös työpajaan, jossa voi miettiä omien juurten viestiä Polaroid-kameran ja luonnon tarjoamin aineksin. Jalkaudumme pienelle retkelle lähiluontoon ja jätämme omien juurtemme jälkiä niin mieliimme kuin silmiemme eteen.
Työpajaan mahtuu polaroid-filmin koon mukaan enimmillään 8 henkilöä (tai 8 paria). Voit ilmoittautua etukäteen sähköpostiin: [email protected]. Työpajan osallistujat saavat pajasta ainakin yhden polaroid-kuvan, joka lähetetään postissa näyttelyn päätyttyä!
Työpajassa on vapaaehtoinen maksu, jolla katamme materiaalikuluja.
Tärkeät tiedot:
Näyttely aukeaa klo 17
Työpaja n. klo 18 – 20
Ps. Työpajassa säävaraus!
Kääntöpaikan osoite:
Intiankatu 1
00560 Helsinki