Hei vain, täällä ollaan -ja entistä juurekkaampina!
Juurien kahdeksas näyttely tuli esille elokuun alussa Virtain Killin Kalleriaan. Projektimme esittäytyi tänä kesänä ensi kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, Johannan omilla juurilla Virroilla. Juurien paikat ovat olleet aina projektimme keskiössä ja tämän näyttelyn kokoaminen ja esillepano toiselle tärkeässä paikassa teki siitä molemmille erityisen - ehkä tämä välittyy itse näyttelyssäkin.
Näyttely kokosi yhteen molempien tuotantoa Juuret-projektin aiemmista näyttelyistä, mutta myös täysin uusia teoksia, joista iso osa syntyi paikan päällä. Vietimme elokuuksi vaihtuvia päiviä Johannan kesämökillä Vaskiveden äärellä ja työstimme kokonaisuutta ja meitä puhuttelevia teemoja yhdessä, omia juurten verkostoja aukaisten ja uudelleenpunoen. Näyttelyn syntyä inspiroi myös erityinen näyttelymiljöö, Killinkosken Wanha tehdas, joka toimi aikoinaan nauhatehtaana. Killinkosken kyläyhditys on kehittänyt vanhoista tehdastiloista mielenkiintoisen teollisuusperinnettä esittelevän matkailukohteen, johon kannattaa käydä tutustumassa.
Hienoa onkin siis, että näyttely jatkuu vielä syyskuun ajan.
Paikkaan ja sen yhteystietoihin voi tutustua Killinkosken Wanhan tehtaan sivuilta: http://www.killinkoski.kotisivukone.com/wanha-tehdas
Ohessa vielä kuvia näyttelyn avajaisista. Kuvista suuri kiitos kuuluu Juha Viljalle.